Miten runojen lukemista ja kirjoittamista voi opetella?

Published / by runonma

Runojen lukemista ja kirjoittamista voi harjoitella erilaisilla kursseilla. Mutta myös kotona voi harjoitella – koska harjoitus tekee mestarin, kannattaa vain sitkeästi kirjoittaa runoja yhä uudelleen ja uudelleen. Ehkäpä ystäväsi tai vaikkapa vanhempasi voivat olla runojesi ensimmäisiä lukijoita. Pyydä heiltä rehellistä mielipidettä runoistasi sekä kehitysehdotuksia, jotta voit kehittää omaa kirjoittamistasi. Runoja pääsee halutessaan lausumaan usein moniin pieniin tapahtumiin, kuten erilaisiin kyläjuhliin. Jos siis runojen lausuminen kiinnostaa, kannattaa ilmoittautua vapaaehtoiseksi esiintyjäksi tällaisiin tapahtumiin.

Mitä pitäisi tietää mitallisten runojen kirjoittamisesta?

Mitallisten runojen tunnusmerkkinä on loppusointu, jota moni lukija pitää yleensäkin runon tunnusmerkkinä, vaikkei kaikissa runoissa kuitenkaan välttämättä ole loppusointua. Myöskään runouden varhaisvaiheessa ei käytetty lainkaan loppusointuja, vaan tuolloin runon tunnuspiirre oli runomitta. Loppusointuja eli riimejä alkoi ilmestyä runoihin viidennellä vuosisadalla ja tuolloinkin uskonnollisiin runoihin. Pikkuhiljaa riimit alkoivat yleistyä myös muissa kuin uskonnollisissa runoissa. 1950-luvulla vapaamittaiset eli modernit runot olivat Suomessa erityisen suosittuja eikä tuolloin suosittu loppusointuja. Osa on vielä nykypäivänäkin sitä mieltä, että riimien käyttäminen runoissa on vanhanaikaista. Nykyisin riimejä esiintyy etupäässä laulujen sanoissa sekä iskelmien sanoituksissa. Niitä esiintyy myös sellaisissa tilapäärunoissa, joiden tavoitteena on yleensä olla huvittavia. Kuuluisia suomalaisia runoilijoita, joiden runot olivat tyypillisisesti mitallisia loppusoinnullisia runoja, ovat esimerkiksi Otto Manninen, Eino Leino, Lauri Viita, Aaro Hellaakoski sekä Kaarlo Sarkia.

Riimittely on hauskaa ajanvietettä eikä sen taustalla aina tarvitse olla korkeatasoisia taiteellisia tavoitteita. Erityisen mukavaa riimittely on sellaisten lasten kanssa, joiden kielellinen tietoisuus on alkanut herätä. Riimittelyn kautta lapset oppivat nopeasti esimerkiksi sanojen vivahteita ja kielen käyttöä monipuolisella tavalla. Kielellä leikittely on oiva keino oppia sitä!

Loppusoinnulliset runot ovat myös erittäin käyttökelpoisia esimerkiksi erilaisissa tervehdyksissä ja lahjapaketeissa. Niitä voi kirjoittaa myös vaikkapa vieraskirjoihin tai kronikoihin. Karonkkarunojen kirjoittaminen voi olla hauskaa kielellä leikkimistä ja laulujen sanoittamisesta voi parhaimmillaan tulla jopa työ. Matkakertomusten laatiminen riimitellen ei ole myöskään hassumpi idea.

Runousoppiin tutustuminen luo pohjaa myös omalle kirjoittamiselle, koska teoriaan on hyvä tukeutua silloin, kun oman tekstin tuottaminen syystä tai toisesta takkuaa. Myös toisten runojen lukeminen on hyödyllistä, koska niistä voi saada aivan uudenlaisia ajatuksia omaankiin runoiluun.
Edellä puhuttiin loppusoinnusta, josta käytetään myös nimitystä riimi. Ellet tiedä mitä loppusoinnulla tarkoitetaan, niin kannattaa lukea eteenpäin. Loppusointu tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että säkeiden lopputavut sointuvat keskenään. Esimerkiksi hiiri ja viiri sekä rakkaus ja pakkaus ovat keskenään riimipareja. Hyvä loppusointu kuljettaa runon ajatusta edespäin. Esimerkiksi Kaarlo sarkia on taitava käyttämään runoissaan loppusointuja siten, että ne auttavat esimerkiksi luomaan lukijalle liikettä kuvaavan tunteen. Kun loppusointuina käytetään esimerkiksi sanoja huojuu ja nuojuu, tukee tämä loppusointu erinomaisesti tunnelmaa, joka syntyy kaislojen huojumisesta tuulessa.

Erityisesti lapsille suunnatuissa runoissa loppusointua voidaan käyttää myös huvitustarkoituksessa. Esimerkiksi useat hölynpöly-runot on rakennettu loppusointujen varaan. Loppusointuparien avulla voidaan pyrkiä vaikuttamaan myös runon rytmiin – runo voi edetä joko nopealla temmolla tai verkkaisempaan tahtiin. Liian tiheästi sijoitetut riimit liian kaavamaisessa runossa saattavat aiheuttaa runoon hakkaavan rytmin, minkä vuoksi joissakin tapauksissa on järkevää pyrkiä sijoittelemaan riimejä hieman kauemmas toisistaan. Kalevalassa käytettiin tyypilllisesti alkusointuja ja kansanlauluissa puolisointuja.

Runoilijalla on runoja kirjoittaessaan melko vapaat kädet, mutta joissakin runomuodoissa on käytettävä tiettyä riimitystapaa. Esimerkkejä tällaisista runomuodoista ovat limerikki, ottave rime sekä sonetti. Kaarlo Sarkia on kuuluisa ottave rime –runomuotoa käyttänyt suomalainen runoilija ja Kirsi Kunnas on tullut tunnetuksi siitä, että hän on käyttänyt runsaasti limerikki-runomuotoa.